Kemistikilta

Kemistikillan historia alkaa jo vuodesta 1891 ja olemmekin Aalto-yliopiston killoista vanhin. Jäseniä Kemistikillassa on parisensataa, joten suurin emme ole, mutta varmasti kaunein. Killan tunnus on valkoinen neonatomi sinisellä pohjalla. Sininen on siis killan väri, vaikka perinteisesti haalarimme ovatkin olleet punaiset.

Kilta tarjoaa jäsenilleen monenlaisia tapahtumia liikunnan, kulttuurin ja hauskan yhdessäolon parissa. Lisäksi ekskursioilla käydään niin usein kun ehditään. Aikaa pitää luonnollisesti varata myös rentoon oleiluun kiltiksellä coronan, marjapussin, pärkän ja Helsigin Sanomien parissa. Uudet vaihto- ja maisteriopiskelijat kilta ottaa avosylin vastaan ja heille järjestetään myös ihan omaa ohjelmaa.

Killan tapahtumia näkymättömämpi, mutta vähintään yhtä tärkeä tehtävä on edunvalvonta. Killalla on edustajia Kemian tekniikan osaston ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan työryhmissä yms. elimissä, ja näissä vaikutetaan kemistien eduksi. Kilta ottaa myös toisinaan oma-aloitteisesti kantaa osastolla havaittuihin epäkohtiin. Jos sinulla onkin ongelmia vaikkapa opintoasioissa, niin kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä raatiin tai puheenjohtajaan!

Kilta tarvitsee myös toimijoita. Erilaisia ja erikokoisia hommia on enemmän kuin sormilla ja varpailla pysyy laskemaan. Kemistikillassa voi osallistua esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen, kiltalehti Tisleen toimittamiseen tai edunvalvontaan. Keväisin kilta juhlii vuosijuhlaansa Kondensatiota, jonka järjestelyistä vastaa kaikille avoin toimikunta. Järjestämisen ohella tärkeää on myös osallistuminen, sillä ihmisethän ne bileet tekevät tulemalla paikalle. Tule sinäkin!

7.2
17:30 @ TBA
20.2
09:00 @ TBA
24.2
18:00 @ TBA
7.3
17:30 @ TBA
4.4
17:30 @ TBA
2.5
17:30 @ TBA
Yhteystiedot

Kemistintie 1
FIN-02151 Espoo
Finland

hallitus kemistikilta.fi

Sisältö © 2012-2018 Kemistikilta
Ulkoasu © 2012-2018 Markus Sintonen

Kemistikiltaa tukemassa

Borealis NN Eco-online

Borealis Agilent

Sks